Varsinais-Suomi - Etelä-Karjala - Pohjois-Pohjanmaa3 - 6.8.2004 1950 kmTiistai n. 450 km Lähtö Vahdolta tiistai-illalla 17.30 suuntana itä. Moottoritietä pitkin Vantaalle ja kehä III kautta Keravalle. Moottoritiellä ei ollut mukavaa ajaa, joten siirryimme E75 rinnalla kulkevalle tielle no 140. Lahdessa kävimme katsastamassa Mukkulan aluetta. Kesähotellin vastaanotto oli sulkenut 15 minuuttia aikaisemmin (21.00) joten jatkoimme matkaa kohti Heinolaa. Asuntomessujen vuoksi kaikki majoitukset täynnä - ja eiku jatkamaan matkaa. Olimme perillä Mikkelissä 00.30 ja ensimmäisestä Hotellista josta kysyimme huoneen oli vain joku toimistokoppi vapaana ja sekin erittäin kallis. Ystävällinen respa kuitenkin soitti muihin majoituspaikkoihin ja saimme lopulta huoneen Sokos hotellista torin laidalta. Keskiviikko n. 600 km
Huonosti nukutun yön jälkeen (huoneessa +28C°) kävimme SR-Koneessa ostamassa tankkilaukun ja suuntasimme kohti Puumalaa. Ajettuamme Anttolan tiehaaran ohi käännyimme seuraavasta isommasta risteyksestä Puumalaa päin. Vikatikki! Asfaltti muuttui hiekkatieksi joka kapeni koko ajan ja päättyi lopuksi perunapeltoon. Monien mutkien, mäkien ja upeiden maisemien kautta saavuimme lopulta Puumalaan. Kaffetauolla huomasimme takarenkaan kuluneen lähes puhki. Kudosta oli näkyvissä noin 20 cm matkalta. Puumalan Teboil huoltoasemalla kerrottiin lähimmät rengasliikkeet löytyvän Mikkelistä ja Imatralta. Huoltamon mies soitti rengasliikkeeseen ja varasi sieltä sopivan renkaan (varastossa 1 kpl). Ajoimme "kusisukassa" koko matkan peläten renkaan puhkeavan hetkenä millä hyvänsä. Klikkaa kuvat suuremmaksi! Imatran Vuoksen Kumissa renkaanvaihdon jälkeen suuntasimme kohti Punkaharjua. Särkilahden tie oli erittäin hieno - mutkainen, mäkinen, hyvä päällys ja upeat maisemat. Punkaharjusta suuntasimme kohti Savonlinnaa nälkä jo kurniessa mahaa. Muikkuloita ei löytynyt, joten jatkoimme kohti Heinäveteä. Enonkoskella löysimme kievarin ja söimme varmaankin elämämme kalleimmat muikut (11 €/annos). Kävimme katsomassa sulkuportteja ja kääntymässä Valamon luostarin parkkipaikalla. Kuopioon saavuttuamme totesimme opasteiden olleen erittäin huonoja. Hotellien ylihinnoittelujen huoneiden vaihtoehdoksi kysäisimme leirintäalueen Rauhalahden mökkitilannetta. Vapaana oli yksi "leikkimökki" jossa yövyimme mukavasti ja hyvin nukkuen.
Torstai 650 km
Lappajärven Kivitipussa nautimme oluen/lonkeron ja päätimme käydä syömässä Alavuuden ABC-asemalla. Siellä on muuten koko maan parhaimmat kanahampurilaiset (aito filee välissä). Yövyimme Pahkaniemen leirintäalueella Parkanossa. Paikka oli erittäin siisti, mökki hyvä ja hinta ok.
Perjantai 250 km
Kyllä Saimaan seutu oli niin hieno kaikin puolin, että sinne on pakko päästä uudestaan. |
© C & J Kujala